perjantai 1. tammikuuta 2016

Pennut syntyivät! :)


 Huhhuh! Nyt uskaltaa jo hieman huokaistakin. Viime päivät ovat olleet aikamoiset… Kuten otsikko kertoo, pennut ovat vihdoin ja viimein maailmassa.

Lempi aloitti avautumisvaiheen ke-aamuna. Ke-päivä meni täristessä, läähättäessä ja iltaa kohden myös voimakkaammin pedatessa. Ajattelimme, että no ke-to-yönä pennut takuulla tätä vauhtia syntyvät. Katin kontit. To-aamuna Lempin lämpö oli edelleen matalalla, samoin päivällä. Mammakoira alkoi olemaan jo aikasta poikki (meistä muista puhumattakaan, mutta Lempi sen suurimman työn teki!), yöllä se onneksi oli aina hetkittäin saanut levättyäkin. To iltapäivällä Lempi alkoikin kuitenkin supistella näkyvästi ja ponnistaa. Lopulta ruskuaispussi tuli näkyviin, mutta sitten supistukset lakkasivat, eikä esim. kanavassa tuntunut pentua. Tässä vaiheessa uuden vuoden aatto-iltaa otin sitten puhelun Tammiston Univetiin eläinlääkäriin, ja sinne puhelun jälkeen suuntasimme samantein. 
Univetissä Lempi perustutkittiin nopeasti, sille laitettiin kanyyli, ja eläinlääkäri myös tunnusteli, olisiko kanavassa pentua tuntumassa. Ei tuntunut, aivan kanavan suulla tuntui jotain, ehkä tassu, muttei täyttä varmuutta tästä ei saatu. Ultraäänessä sitten varmistui, että ensimmäisen ns. tulossa olevan pennun syke oli jo hitaampi kuin sisarustensa, joten tällä tiedolla Lempi suuntasi samantein sektioon. 
Me Lempin emännän Martan kanssa odotimme kuin tulisilla hiilillä. Rakettien pauke ulkona voimistui koko ajan. Lopulta saimme tiedon, että kaikki 4 pentua (3 urosta ja 1 narttu) voivat erinomaisesti, samoin Lempi-mamma! Jipii! Ja pian saimmekin Lempin pentuineen mukaamme, Lempi tässä vaiheessa luonnollisesti vielä hieman tokkuraisena anestesiasta. 

Kotosalla sitten Lempi virkosi varsin nopeaan, ja alkoi samantein pentuja hoitamaan. Pennut alkoivat imemään maitoa reippaasti ensi avustuksen jälkeen, ja me Martan kanssa huokaisimme piiitkäään ja syvään. 

Ensimmäinen vuorokausi alkaa nyt olla takanapäin. Pentulaatikossa kuuluu tyytyväinen maiskutus, pennuilla painot ovat nousseet kaikilla hienosti. Kaikki pennut olivat syntyessään n. 200g:n tienoilla, eli ihan mukavan kokoisia. Lempi hoitaa pentujaan äärimmäisen tarkasti ja huolellisesti. Pennut kulkevat nyt työnimillä Lissu, Lassi, Leevi ja Lenni <3 Kiitos Tammiston eläinsairaala Univet! 
Alle olen kerännyt kuvia ensimmäsen vrk:n varrelta:

Pennut muutaman tunnin ikäisinä

Lenni ja Lassi muutaman tunnin ikäisinä

Lissu ja Leevi muutaman tunnin ikäisinä


   
Leevi <3



Lenni Lempi-äidin kainalossa


Lassi ja Lissu


Lenni


Lenni


Lissu-neiti

Lissu


Lassi

Lassi

Leevi

Leevi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti